”Asuu Kissojen Kanssa”
Näin aluksi minun on mitenkään koiria väheksymättä todettava, että koirilla on omistajia, mutta kissoilla on henkilökuntaa. Jos siis jossain kirjoitukseni kohdassa harhaudun puhumaan minun kissoistani, niin haluan korjata tämänkaltaiset lipsumiset ja asiavirheet jo näin etukäteen.
Kissa, tuo sulokas ja salaperäinen eläin on kiehtonut minua aina, pienestä pitäen. Pieninä tyttöinä me siskoni kanssa ruinasimme äidiltä lupaa ottaa kissanpentu tai kaksi. Niiden nimiksi olisi laitettu Miina ja Pommi. Meille ei hartaista yrityksistä huolimatta tullut silloin kissaa eikä kahta. Kissakuume jäi meille molemmille piilevänä väijymään otollista ajankohtaa leimahtaa liekkiin.
Asuessaan jo omassa kodissaan pikkusiskoni päätti hankkia kissan. Hän meni käymään paikallisessa löytöeläinkodissa. Siellä oli vain yksi kissanpentu, joka virui komerossaan apaattisena. Sisareni ojensi sormensa ja rapsutti hiukan kissaa leuan alta. Käytetyn tiskirätin näköisestä pienestä harmaasta rääpäleestä alkoi kuulua valtava hyrinä ja siskoni sydän oli mennyttä…Casper muutti Porvoonkadulle elokuussa 1999.
Eläinlääkäri totesi tarkistuksessaan kissan noin 5 kuukauden ikäiseksi, antoi rokotukset ja käski madottaa. Nimittelimme kissaa milloin Tiskirätiksi ja Vinkuintiaaniksi. Kaikella rakkaudella ja hellyydellä.
Olisikohan Cassun tallikissamenneisyys ollut syynä huonoon sisäsiisteyskulttuuriin vai mikä lie, mutta muutoin niin hurmaava kissaherra katsoi oikeudekseen käyttää siskoni sänkyä pottanaan kolme kertaa päivässä. Hermothan siinä ihmisellä menee! Kaikenlaisia kikkaskonsteja kokeiltiin ja yritettiin, mutta mikään ei auttanut. Lopulta siskoni uhkasi kiikuttaa Casperin takaisin löytöeläintaloon. Siinä vaiheessa minä adoptoin Cassun itselleni.
Cassun tullessa luokseni pidin sille hyvin tiukan puhuttelun: ”Täällä ei sitten pissailla mihin sattuu, täällä käytät hiekkalaatikkoa tai saat mennä takaisin kissojen orpokotiin!”
Ihan hyvin tuntuu uusi siisteysoppi menneen kissalle perille ja hiekkalaatikko on ollut sen jälkeen pääasiallinen pissikohde. Nykyään saan syyttää vain itseäni jos olen jättänyt lattialle vaatteita tai muita iiihananpehmeitä kangasmyttyjä. Kissan ihannepotta on puhdas, ja siellä on jotakin pehmeätä ja imukykyistä…. ;-)
Vinkuintiaanipäällikko ”Istuu Tietokoneen Päällä”
Casper on perinteisen kissamaisella tavalla kaunis, älykäs, utelias ja sosiaalinen kissa. Hänen harrastuksiaan ovat: hiirujen noutaminen, tietokoneen katselu ja lintujen tarkkailu lasitetulta parvekkeelta. Kun luokseni tulee vieraita Casper käy tervehtimässä heitä reippaasti ja vähääkään ujostelematta. Vieraskorea ja velvollisuuksistaan huolehtiva kissa!
Casper lintuvahdissa parvekkeella
Luulin opettaneeni Casperin antamaan tassua. Sanoin sille ”anna tassu” ja sitten lahjoin kattia namiraksulla. Eipä aikaakaan, kun Casper tuli luokseni ja antoi minulle sirosti tassua. Samalla kuulosti aivan kuin se olisi sanonut: ”tahtoo nyt niitä namiraksuja!”
Siispä kysymys kuuluu: kuka opettikaan ja kenet?
Kaapinvartijakissa
Välillä ahkerankin kissan aika käy pitkäksi eikä ole mitään tekemistä…
On sanottu, että kissan paras lelu on toinen kissa. Pitkällisen harkinnan jälkeen toinen kissa tuli perheeseen 31.8.2001. Casper oli silloin jo yli kaksivuotias.
Nimensä Jesper oli oikeastaan saanut jo paljon aiemmin. Kesy taksikuskini kiusoitteli aina, että mihin Jesperin jätit kun reissasin jonnekin Casperin kanssa. Niinpä Casperin veljestä tulikin Jesper.
Jesperin elämän alku oli ollut rankanpuoleinen. Poliisi oli löytänyt hänet, emonsa ja kaksi velipoikaa kuolleen isäntänsä asunnosta. Emo oli ollut tavallinen ruskearaitainen noin vuoden ikäinen kotikissa. Hän oli ehkä vähän liian nuori ja kokematon äidiksi. Arvioiden mukaan kolmospojat olivat tulleet tähän maailmaan siinä kesä-heinäkuun vaihteessa 2001.
Kun Jesper saapui kotiin Kuparitielle, niin Casper oli ovella innokkaasti vastassa. Jännityksellä odotin mitä tapahtuisi näiden kahden kissan kohdatessa….
Eihän kaikkien ihmistenkään kemiat aina sovi yhteen, samanlaiset henkilökemiat ne kissoillakin ovat. Kaikeksi onneksi Jesperin vauvantuoksu hurmasi Casperin puolelleen nanosekunnissa! Casper nenutteli kuljetushäkissään vielä olevaa Jesseä kuin sanoakseen: ”Tää on ihana, saanks mä pitää tän!”
Kuka voisi vastustaa tällaista hurmuria?
Häkistä päästyään Jesper tutki uuden kotinsa tarkkaan Casperin suosiollisella avustuksella. Casper kulki pikkuisen perässä kaikkialle. Cassu vahti sitä, pesi sitä ja nukkui sen vieressä ja piti siitä huolta kaikin puolin kunnon isoveljen tapaan.
Kun elämä koettelee, ota nokoset. Tämän viisauden olen oppinut kissoiltani
Casper opetti Jesselle myös metsästyksen alkeet, vaikka välineet olivat hiukan puutteellisia. Emokissahan opettaa poikasen metsästämään siten, että se tuo poikaselle eläviä hiiriä tappoharjoittelua varten. Casperilla oli käytössä omat rakkaat turkispäällysteiset leluhiirunsa, niitä se kanniskeli jatkuvasti Jessen eteen näytille. Leluhiirulainen ei paljoa potki itsekseen eikä sikäli herätä kissan metsästysviettiä. Liikuttavaa huolenpitoa isoveljeltä kuitenkin.
Jesper kiinnostui heti pienenä akvaarion ihmeellisestä maailmasta. Kuten kuvasta näkyy Jessen turkisvarustus oli tässä iässä melko vaatimaton. Puolen vuoden iässä hänessä alkoivat näkyä ilmeisesti isäkissan geenit. Isä lienee ollut norjalainen metsäkissa, koska Jesperin ulkoiset tunnusmerkit sopivat tähän rotumääritelmään: pitkäkarvainen ja silkkinen turkki, tassunpohjista kasvaa karvaa, tupsut korvissa, muhkea kauluri, ”pussihousut” ja komea häntä.
Voisin kirjoittaa kissoista aika lailla pitempäänkin, mutta tämän piti olla suht lyhyt juttu... Niinpä lopetan tähän kertomalla oman intiaaninimeni: ”Asuu Kissojen Kanssa”
Yäk, taas korvienpesua, ne on jo ihan puhtaat, please!
