Perjantaina 1.6.07  oli kesäkuun viimeinen työpäivä. Nyt on kesäloman vuoro. Silloin kun vielä katsoin aikaa rannekellosta oli tapanani ottaa rannekello pois kädestä loman ajaksi. Kellon virkaa toimittaa nykyisin kännykkä, joka uskollisesti roikkuu kaulassa mennen tullen.

Sunnuntaina kävimme J.n kanssa minun mummolassani. Mummola se kai on edelleen siitä huolimatta, että mummo asuu jo taivaassa eikä siellä. Pitäisikö sanoa tätilä. Tätini ja hänen miehensä asuvat siellä nykyään. Talossa on kaikki mukavuudet vesivessaa ja juoksevaa vetta myöten. Toisin oli mummun elinaikana. Mummu joutui hakemaan vedet lähteeltä kesät, talvet jalkaisin jyrkkää mäkeä. Laskiämpäri liikkui vastaavasti ulospäin talosta.

643906.jpg

Tässä kuva Tiekslammen rannasta, jossa kävin ennen uimassa mummolassa ollessani. Naapurin saunamökin rantahan tuo oli, mutta kun naapurilta saimme luvan uida sydämemme kyllyydestä niin kyllä sitä uitiinkin! Silloin edellisessä elämässä. Pyörätuolilla ei ole mitään asiaa lähellekään tuota rantaa. Sitäpaitsi tuo saunamökki myytiin tänä keväänä vieraille joten se siitä. Halvalla saivat ihanan kesäpaikan ja melkein ikioman pienen järven.
Sen siitä saa kun sairastuu ja tulee köyhäksi ja kipeäksi. Ei se mitään jos olisin vain köyhä, voisin silti nauttia kaikista yksinkertaisista ilmaisista iloista, kuten esim. uimisesta. Tai jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin uiminen sinänsä ei ole se ongelma. Ongelma on veteen pääseminen ja sieltä ylösnousemus pyörätuolin kanssa. Jalan rontit kun ovat sen verran yhteistyökyvyttömiä, että omin voimin en mistä tahansa rannasta   pääse.

Eila-tädin kissalla oli kaksiviikkoinen pentu. Pikkuinen rääpäle oli vasta saanut simmut auki. Kuvassa serkuntytön Sallan sylissä.
644047.jpg
Jari-serkulla on suunnitelmissa uuden omakotitalon rakentaminen. Kirjolohilammikon oli laittanut kesämökkinsä pihan laitaan hän. Serkunpoika Joni taas sai ammattikoulun päätökseen ja seuraavana suuntana on armeijan käynti.

Tiistaina säidenhaltijoiden suosio jatkuu. En saa kuljetuspalvelusta taksia joten päätän ajaa matkan kotoa Pitäjänmäelle jaguaarillani. Puoli tuntia se kestää suuntaansa. Näin hyvillä säillä kelpaa ajella. Tuulessa, tuiskussa ja pakkasessa ei olisi yhtä(än) kivaa. Matkalla näin komean kukan tienpientareella, mikähän mahtaa olla?
 643909.jpg
Kasviokirjasta päättelin, että se saattaisi olla rohtoraunioyrtti. Tiedä häntä...

Keskiviikkona kävimme taas Suomusjärvellä, tällä kertaa kohteena oli myytävänä oleva talo. Kiinteistökauppoja ei tullut, mutta tulipa kauniita maisemakuvia matkan varrella.

644049.jpg
Soliseva puro ja kohiseva koski.


644081.jpg
Koivikkoa Suomusjärvellä